lauantai 20. lokakuuta 2012

Sateenkaarimaisia kokeiluja

Pitihän sitä minunkin kokeilla toteuttaa kaaritaskut housuihin. Olen aina ajatellut että en kyllä ala noita näpertämään, jotenkin ajatuksissani saanut kanttauksineen työn tuntumaan paljon katastrofaalisemmalta kuin se sitten olikaan. Tai ehkä taskujen kanttaus tuntui helpolta tuon sateenkaarikankaan ähräyksen jälkeen. :D Taskujen "kangas" siis ei ole mitään valmista velouria(vaikka tiedän että sellaista on joskus jossain kaupassa ollutkin myynnissä) vaan omin pikku kätösin askarreltua raitaa. Iltapuuhina leikkelin eilen suikaleita jotka saumuroin yhteen leveyssuunnassa ja tänä aamuna jatkoin puuhaa tikkailemalla vielä päälypuolelta saumanvarat kiinni. Kohtuu kivuton projekti oli verrattuna siihen mielikuvaan, teen ehdottomasti näitä kaaritaskuja toistekin!

Tähän sateenkaarijuttuun tuli inspiraatio tietysti ihanista molokidsin hanskoista. Värejä tai järjestystä
 en lähtenyt apinoimaan, vaan ihan mutu-tuntumalla (ja sillä mitä käsiin illalla osui) läpsin raitoja yhteen.

Aakkospaita ja pöksyjen sovitus. Tuo paita on ollut mielessä jonkin aikaa, ja ihan kiva simppeli paita siitä tulikin. Vaihteeksi pistin kanttaukset hihansuihin resorien sijaan. Jätin paitaan ronskisti pituutta helmaan, jotta peittäisi kunnolla selän ja saa ulkoleikkeihin sullottua kunnolla housuihin. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin liian lyhyt helma paidassa talvella, grrr.

Housuihin laitoin taas tutut resorit lahkeisiin ja vyötäröllekin, kuminauha-lahkeetkin olis passannut tosi hyvin näihin vähän pussimallisiin lahkeisiin, mutta kun nuo resorit vaan on niiiiin parhaat. Ei nouse lahkeet pukiessa, eikä paina. Niin ja se lisä käyttöikäkin. Meillä on yhdet 2 vuotta sitten tekemäni velourhousut vieläkin käytössä pojalla! Kiitos resoreiden. ;)

Paidan selkämyksessä tähti. Vähän lisäjippoa paitaan. Ompelin sen vielä mustalla tehosteeksi, mutta olisi ehkä kannattanut kiertää reunat 2krt. Tai käyttää koneessa sitä ommelta joka tekee tuplatikkauksen (mutta se on liian hidas mun käytettäväksi:))


Kauppaan en näitä suikale-sateenkaari-taskuja laita, mutta jos joku haluaa moiset tilata se kyllä onnistuu. Spostia vaan.

Ihanan aurinkoinen pakkas-aamu ollut! Mittari näytti yhdeksän aikaan puita leivinuuniin hakiessani -7. Nappasin pari kuvaakin pihamaalta..
Niin kaunista..

Omenapuu nyyhöttää siinä pakkasessa.

Noniin, siinä tuli nyt säätiedotkin kerrottua. :) Aivan hirveän ihana idea olisi housuihin tytölle, ja paitaankin..saisikohan anottua lisää ompeluaikaa täksi päiväksi...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti