torstai 11. huhtikuuta 2013

Pussukkaa pukkaa..


"Aina tarvii pussukoita" oli yksi vastaus kun taannoin facebookissa kyselin että "tuleeko pussukoita jo joka tuutista, kantsisko tehä Roihulaan."

Se on totta, pussukoita tarvii aina. Niitähän minä surauttelin.



Kukkapussukoita, ja leopardi. Graauu.

Nämä eilen laitoin facebookkiin myyntikansioon ja ne ehti jo mennä ennenkun ehdin blogiin edes julkaisemaan. Ensi kerralla julkaisen yhtä aikaa molemmissa. 

Näissä kaikissa on pitsivetoketjut, ja ne on vuoritettu. Koko on ajateltu sopivaksi meikkipussukaksi, tai penaaliksi. Toki näissähän voi pitää mitä vaan. Mitat 12x21cm.

Seuraavaksi pussukka-saralla tulee toiveesta pienempiä pussukoita ns. "kukkaroita" ja kännykkäpusseja. 

Yhden koepussukan tekaisin itselleni eilen. Idea on tullut jo aikoja sitten ajatuksesta kuinka inhoan käsilaukkuja. Tai en inhoa, mutta en vaan osaa käyttää. Tarvin käsiäni. Inhoan jos joku painava roikkuu minussa.

 Eilen sitten meillä oli kouluun tutustuminen eskarilaisen kanssa. Naapurin rouvan kanssa manattiin kun piti riisua takki naulakkoon, mihin kännykkä? Mihin kotiavaimet? Kuinka ärsyttävää on istua kännykkä housun taskussa..argh. 


Tadaa, pussukka johon mahtuu juuri kännykkä ja avaimet. Molemmille omat osiot sisällä jotta avaimet ei raavi puhelinta.


Ja niin pitkä hihna että sen saa halutessaan olan yli, tai lyhyempänä pitää kaulassa. Hihnassa siis säädin tätä pituutta varten. Ja tietysti tässäkin, pitsivetoketju. Nam.

Nyt olen muutaman kerran tätä pitänyt, ai että on kätevä. Voisi kurauttaa autoon yhden..eteiseen yhden..jne..


Vilautan vielä pojan kännykkäpussia jonka tein jo jokin aika sitten. Hirviö jolla on pystytukka ja timanttisilmä. :D Keltaista enstexiä tämä pussi. 

2 kommenttia:

  1. Mahtava tuo mammojen pussukka!
    Mulla oli taannoin marimekon kukkarolaukku, joka oli suosikki siihen saakka, että lukko meni rikki.
    Yksi ja ainoa puute siinä oli juuri oman kännykkätaskun puuttuminen.
    Mites olisi tällaisten tehtailu nahasta tai sellaisesta paksummasta markiisikankaasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olis lainkaan pöllömpi idea tehdä vähän paksummasta kankaasta. Hmm..pitääpä tonkia kätköjä mitä multa löytys. :)

      Käytössä huomasin myös että karvan verran leveämpikin voisi olla, saa paremmin tongittua sisältöä. Mulla ainakin on niin paljon avaimiakin nipussa että vaatii vähän näppäryyttä ujuttaa ne tuonne. Testatessa viisaantuu. :)

      Poista