perjantai 31. tammikuuta 2014
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Aikansa kutakin.
Kirjoittelin eilen jo tuonne facebookin puolelle tämän uutisen, kerrottakoon se myös tänne.
Olen pitkään pohdittuani päättänyt heittää hyvästit Roihulalle. Moni onkin varmasti huomannut hiljaiselon taajuuksilla kun olen näitä asioita pohtinut ja pähkinyt. Helppo päätöshän tämä ei tietenkään ollut, mutta aikansa kutakin.
Kuluneet 2 vuotta ovat luonnollisesti olleet opettavaista, haastavaa, mutta kertakaikkisen ihanaa, luovaa ja ainutlaatuista aikaa. Olen saanut tehdä sitä mistä nautin. Siitä iso kiitos kaikille kurkkijoille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja kaikille joita olen tässä matkan aikana ikinä tavannut. Virtuaalisesti tai livenä. KIITOS! <3
Ompelua ja käsitöitä en kuitenkaan lopeta ikinä, niin olen pohtinut myös tämän blogin kohtaloa.
Paljon on muistoja tallennettu tänne blogiin, mutta mihinkäs ne muistot karkaisi..
Perustin tämän blogin aikoinaan yritystä varten, joten nyt tuntuu luonnolliselta heittää hyvästit myös Roihula-blogille ja aloittaa koko harrastus "puhtaalta pöydältä".
Ehkä saan aikaiseksi uuden blogin kunhan rauha laskeutuu maahan ja inspiraatio iskee.
Nyt kuitenkin kiitos ja moikat kaikille teille vielä kerran! Voikaa hyvin ja törmäillään jatkossakin!
Kirsi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)