lauantai 20. lokakuuta 2012

Sateenkaarimaisia kokeiluja

Pitihän sitä minunkin kokeilla toteuttaa kaaritaskut housuihin. Olen aina ajatellut että en kyllä ala noita näpertämään, jotenkin ajatuksissani saanut kanttauksineen työn tuntumaan paljon katastrofaalisemmalta kuin se sitten olikaan. Tai ehkä taskujen kanttaus tuntui helpolta tuon sateenkaarikankaan ähräyksen jälkeen. :D Taskujen "kangas" siis ei ole mitään valmista velouria(vaikka tiedän että sellaista on joskus jossain kaupassa ollutkin myynnissä) vaan omin pikku kätösin askarreltua raitaa. Iltapuuhina leikkelin eilen suikaleita jotka saumuroin yhteen leveyssuunnassa ja tänä aamuna jatkoin puuhaa tikkailemalla vielä päälypuolelta saumanvarat kiinni. Kohtuu kivuton projekti oli verrattuna siihen mielikuvaan, teen ehdottomasti näitä kaaritaskuja toistekin!

Tähän sateenkaarijuttuun tuli inspiraatio tietysti ihanista molokidsin hanskoista. Värejä tai järjestystä
 en lähtenyt apinoimaan, vaan ihan mutu-tuntumalla (ja sillä mitä käsiin illalla osui) läpsin raitoja yhteen.

Aakkospaita ja pöksyjen sovitus. Tuo paita on ollut mielessä jonkin aikaa, ja ihan kiva simppeli paita siitä tulikin. Vaihteeksi pistin kanttaukset hihansuihin resorien sijaan. Jätin paitaan ronskisti pituutta helmaan, jotta peittäisi kunnolla selän ja saa ulkoleikkeihin sullottua kunnolla housuihin. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin liian lyhyt helma paidassa talvella, grrr.

Housuihin laitoin taas tutut resorit lahkeisiin ja vyötäröllekin, kuminauha-lahkeetkin olis passannut tosi hyvin näihin vähän pussimallisiin lahkeisiin, mutta kun nuo resorit vaan on niiiiin parhaat. Ei nouse lahkeet pukiessa, eikä paina. Niin ja se lisä käyttöikäkin. Meillä on yhdet 2 vuotta sitten tekemäni velourhousut vieläkin käytössä pojalla! Kiitos resoreiden. ;)

Paidan selkämyksessä tähti. Vähän lisäjippoa paitaan. Ompelin sen vielä mustalla tehosteeksi, mutta olisi ehkä kannattanut kiertää reunat 2krt. Tai käyttää koneessa sitä ommelta joka tekee tuplatikkauksen (mutta se on liian hidas mun käytettäväksi:))


Kauppaan en näitä suikale-sateenkaari-taskuja laita, mutta jos joku haluaa moiset tilata se kyllä onnistuu. Spostia vaan.

Ihanan aurinkoinen pakkas-aamu ollut! Mittari näytti yhdeksän aikaan puita leivinuuniin hakiessani -7. Nappasin pari kuvaakin pihamaalta..
Niin kaunista..

Omenapuu nyyhöttää siinä pakkasessa.

Noniin, siinä tuli nyt säätiedotkin kerrottua. :) Aivan hirveän ihana idea olisi housuihin tytölle, ja paitaankin..saisikohan anottua lisää ompeluaikaa täksi päiväksi...?

torstai 18. lokakuuta 2012

Kangasvaihtarit

Ihmellinen on internetin maailma! Facebookissa olen törmännyt sellaiseen ryhmään kuin ompeluelämää. Ryhmä on ompeluharrastelijoille tarkoitettu suljettu ryhmä jossa jutellaan, no mistäs muusta kuin, käsitöistä! Siellä vertaillaan ompelukoneita, jaetaan vinkkejä ja kuvia tehdyistä ompeluksista ym. Yksin päivätpitkät ompelutyöharrastukseni kanssa olleena oli aivan mahtavaa päästä linjoille samanhenkisten ihmisten kanssa.

Lisäksi ompeluelämällä on aluettaiset rinnakkaisryhmät joissa saman paikkakunnan jäsenet voivat suunnitella kokoontumisia yms. Viime viikonloppuna oli oulunseudun "lanit" (en nyt ole ihan varma meneekö tämä oikein kun olen sen verran untuvikko vielä :D) eli tapaaminen ompelemisen merkeissä. Tämä taisi olla nyt yhden päivän kestävä juttu, mutta käsittääkseni on joskus ollut viikonlopun kestäviä "lanituksiakin". Itse en ehtinyt tälle ompelumaratoonille mukaan, mutta kuulostaa sen verran hauskalta ja ilmeisen tehokkaalta (blogeissa olen nähnyt vinot pinot valmistuneista ompeluksista kuvia) että täytyy koittaa päästä mukaan joku kerta! Mikä olisikaan parempi tapa ommella, leppoisasti samalla jutustellen syntyy varmasti vaatteetkin vauhdilla. ;)

Tänään kuitenkin pääsin mukaan yhteen häppeninkiin, joka oli kangasvaihtarit! Tapasimme erään ryhmän jäsenen kotona kangaskassien kanssa ja siellä sitä sitten istuttiin olohuoneen lattialla kangaskasojen keskellä ja etsittiin toistemme kasoista kivoja kankaita joita sitten vaihdettiin omiin. Mukana meitä oli kaikkiaan 5 naista ja muutamia lapsia. Kankaiden pläräyksen lomassa juotiin teetä ja nautittiin nyyttärimeiningillä tuotuja keksejä yms. Aivan huippu idea! Kertakaikkisen mukavaa hommaa, ja oman nyssykkäni kotiin saatuani olen ehtinyt hivellä kankaita eräänkin kerran. Minulla oli tarkoituksena vaihtaa omia tarpeettomia kankaitani sellaisiin joita omat lapset ei tunnistaisi. Joululahja-hommat painaa päälle. shhh.. ;) Tarina ei vielä kerro missä välissä nämä lahjaompelukset valmistuu, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö vaan? Paljastan teille nyt tämän nyssykkäni sisällön.
Yläkulmassa ruutukuvioista joustavaa puuvilla(?)sekoitetta, omppukukka ihanaista merinovillaneulosta, alakulmassa apinapuu-joustofroteeta, sekä ruskeaa joustofroteeta, loput kuvassa trikoota. Miljoona ideaa syntyi kyllä näiden kankaiden myötä. Niin ja kuvasta puuttuu muuten yksi kierrätyspuuvilla. Sille minulla olikin jo käyttöidea ihan lähipäiville, joten napsaisen kuvan vielä erikseen.

Aika monessa trikoopätkässä on näille minun ipanoille kohdistettuihin vaatteisiin vain hihoihin kankaat, joten ajattelenkin yhdistellä niitä yksivärisiin kankaisiin. Ruskeasta joustiksesta täytyy kyllä tehdä housut pojalle, ja apinapuusta siihen taskut. Omppukukan kohtaloa mietin varmaan pitkään ja hartaasti. Olen kytännyt tuota kangasta mustavalkoisena Majapuun verkkokaupassa nyt muutamia päiviä. OE-ryhmässä joku taituri julkaisi näytille kuvia noista merinovilla-kankaista tehdyistä kerrastoista, ja hyvin pian kankaat loppui kaupasta. En siis mattimyöhäisenä ehtinyt tilata itselle, joten tämä turkoosi-vihreä oli kyllä niinkuin lottovoitto. Jei! Tekisköhän lapsille jotain lämmintä, hupparit? paidat? Vai tekiskö ihan itselle? hmm.. 

Oli kyllä ihana ja piristävä reissu. Kerroinko jo että oli mukavaa? :)
 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ipanat kuin apinat

Nyt on pidetty apinoiden kuvaus-sessio. Melkoista meininkiä, joista onkin nyt useampi kuva. :)
 
Keksin tehdä omille ipanoille samis-pipot. Tytön piti tietysti laittaa rusetti :) Tupsut on kyllä kova sana, väri on juuri apinan sävyinen. Tupsutkin on itse tehty.
Pojan hanskat sopii pipon punaiseen just eikä melkein.

Tässä on joku "pöö-leikki" menossa

"ollaanko apinoita? " "joo, hihihihihiii"

Heijastimet sivussa, aika tärkeää myös pipoissa.

Voi että on hulvatonta olla pikkusiskon/isoveljen kanssa samiksia.

Molemmat pipot on siis velouria, polarfleece vuorella ja korvien kohdalla windstopper-kangas. Siitä ei tuule ollenkaan läpi ja on hyvä lisä talvipipoihin. Jotkut ovat kuulemani perusteella olleet sitä mieltä että windstopper vaikuttaa jonkin verran siihen ettei äänet kuulu niin hyvin. Itse en ole huomannut sitä merkittävästi omien lasten kohdalla. Apinat tulossa kauppaan tilattavaksi ihan lähipäivinä. Sähköpostitse saa toki tilattua ennen sitä.

Vielä kun saataisiin lumi maahan, niin pääsisi käyttämään. Vielä menee päivät välikausitamineissa kun alle pukee fleecehaalarin. Täällä muuten eilen satoi lunta! Hetken aikaa, kunnes se muuttui vedeksi.

Lupsakkaa loppuviikkoa!
 Huikkaan kun on pipot kaupassa. (paitoihin on muuten päivitetty lisää värejä viime päivinä)

 


lauantai 13. lokakuuta 2012

Valokuvaus ja ompelevan äidin paineet

Meidän lasten päiväkodilla oli valokuvaus viime viikolla. Sinne oli tarkoitus tehdä lapsille uudet vaatteet (tottakai;)). Torstai iltana istahdin sorvin ääreen toteuttaakseni suunnitelman.

Olin visioinut väsääväni tytölle kierrätyskankaista mekon sydän kuvalla, pojalle ajatuksena oli tehdä hämispaita uudesta siniharmaasta trikoosta. Mutta uusi trikoo ei ehtinytkään saapua valokuvaushätään, eikä varastosta löytynyt yhtään pojalle sopivaa yksiväristä trikoota esipestynä riittävästi 122cm paitaan. uaah. Ehdin tietysti backuppina leikellä jo hätäpäissäni yhden marimekonpaidan, ja jonkun muun trikoopaidan, ommella siihen hämiksen, leikellä tukikankaat nurjalta ja surauttaa paidan osat yhteen. Pikainen sovitus ja plääh, ei istu. Liekö sitten kiire kostautunut tai se että en saanut normaaleja hyväksi havaittuja saumanvaroja mahtumaan kankaalle. Ei mene aina niinkuin on suunnitellut.

Tässä paita viittä vaille valmiina. Ehkä joku päivä, tuulten ollessa suotuisat, saa se resorit ja kanttaukset sekä viimeisen sovituksen.


Joten kuinka ollakaan ei turhan optimistisesti arvioidut aikataulut sitten antaneetkaan myöden ja oli annettava periksi ja todettava että vanhat kelpaa. Aika usein omien lasten kohdalla käy juuri näin että suunnitelmien toteutukseen ei löydy aikaa, tai ne aloitetaan viime tipassa ja kiireessä jos joskus menee kyllä toteutukset mönkään.

Poika valitsi valokuvaan itselleen ihan kaupan vaatteet, ruutukuvioisen neuleen ja tummanharmaat henkkiksen chinot. Tästä asukokonaisuudesta ei saanut napata kuvaa. Tytölle väsättiin yhdessä kaupan paitaan sydän ja kaveriksi päätyi farkkuhame+ ihanaiset Dunsin sukkikset.

 Mainitsinkin edellisessä postauksessa olevani heikkona raita sukkiksiin. Näitä saisi meille kotiutua enemmänkin! Ihanan raikkaita värejä jotka piristää mukavasti asun kuin asun. ja lyhyehkön käytön pohjalta vaikuttaisi laadukkailta sukkiksilta. Toiset Dunsit meillä on vihreä-turkoosit. Muistaakseni olen nuo ostanut Niiloilosta, pitääkin katsoa vieläkö löytyy eri värejä.

Paita siis jonkun muun valmistajan johon on sydän ommeltu jälkikäteen. Sydän kierrätyskangasta. Ja hame on roihulan omaa tuotantoa. :) Näissä kuvissa näkyy vielä ihana pitsirusetti hiuksissa, jonka neito päätti heittää päiväkodissa pois.
 

 
Melkoinen läjä tuli kuvia innokkaasta mannekiinistä kuvausaamuna. Oli pyörähdyksiä sun muuta, niistä ei valitettavasti vaan saa oikein selvää kun on sen verran vauhdikkaita kuvia. Vähän on ehkä jouluinen vaatetus? Mutta kyllähän se joulu sieltä tullee, että haitanneeko tuo. :)

Sitten tällainen kassi tuli tehtyä joskus viime vuonna, viime viikolla se pääsi uuteen kotiin.

Kassissa on molemmin puolin kuvat, liekö kaikki munat samalta kanalta kun on vähän sävyeroja. :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Pöllöjä pöllöjä

Pöllö on kyllä ihana! Se on jo jonkin aikaa ollut "muodissa" ja pöllöstä löytyy monenmoisia printtikankaita, ja lapsille suunnattuja tuotteita (leluja, kännykkäpusseja, kasseja, vaatteita yms)
Tällaisia juteltiin tänään päiväkodin pihalla erään hoitajan kanssa.

 Mikä siinä pöllössä on niin maagista että siihen ei kyllästy sitten millään. (ainakaan kummallakaan keskusteluun osallistuneena ei kyllästymisen merkkejä ole näkyvissä :)) Mietittiin että oisko se maaginen juttu siinä että pöllö passaa kuvana tytölle ja pojalle? Ja siitä kuitenkin saa helposti aina eri näköisen?

Itse tykkään tehdä Roihulan pöllöt niin että siinä on niitä pikkuosia, ja mielellään montaa eri kangasta. Niissä tulee helposti hyödynnettyä pikku tilkkusia joita ei välttämättä saa enää isompiin applikaatioihin ujutettua.

Tässä nyt pöllöstelyn kunniaksi parista pöllövaatteesta kuvia ihanien käyttäjiensä päällä.


Velourinen pöllö tunika, mietittiin pk:n pihalla että toimisiko tämä  singoalla malli aikuisillakin? Mannekiinin äiti on kyllä löytänyt hienosti tunikaan sopivat sukkikset ja paidan. :) (mulla on kauhea pakko mielle raitasukkiksista, parit ihanat Dunsin sukkikset olen omalle löytänyt)

Pikku-komistus poikapöllö-paidassaan (aivan ihana kuva!)
 

Omppu-pipo vielä
 
Voi että on mukava nähdä aina näitä vaatekuvia käytössä!
 
Sitten näytän teille vielä yhden kuvan. Pöllöaiheisen. :)
Kauan on kummitellut mielessä tämäkin, nimittäin kännypussi! Itse kuulun siihen osaan naisista jotka ei kertakaikkiaan osaa kantaa mukanaan laukkua. Ei sitten millään. (paitsi pakon edessä esim. kaupungissa asioidessa)
Tykkäisin että kaikki tärkeät jutut, kännykkä, avaimet ja lompakko tulisi yhdellä muistamisella esim. kauppareissulla. Ja viime aikoina olen kantanut kaikkia samassa syssyssä niin että lompakko, jossa on sellainen rannehihna on kädessä ja siinä kiinni on kännykkäpussi ja siinä vielä avaimet. :D Koko helahoito on onnistunut kiinnittää toisiinsa tuossa kuvalla näkyvällä pikalukolla(?) Käytännöllistä. Mies on hieman päässyt kuittailemaan tästä villistä viritelmästä ja olen joutunut taipumaan sen verran että en jätä koko hässäkkää roikkumaan kauppakärryihin, enkä auton virtalukkoon ajaessa. Nyt kun entinen kännypussi alkoi olemaan aika kärsineen näköinen, päätin tiivistää pakettia entisestään. Kännypussiin menee tietysti puhelin, pikalukkoon avaimet ja ..

Pussin takana on vielä tasku johon sujahtaa tärkeimmät kortit. Ja tadaa, kauppakäynnit sujuu leikiten. ;) Kaikki saa vielä kätevästi kaulaan roikkumaan niin ei pääse tavarat hukkumaan. Noh, tämä oli vasta ensimmäinen versio tästä joten voi olla vielä vähän tuotekehittelyä tiedossa. mm. etualalla näkyvä oranssi pikkunappi saa väistyä nepparin tieltä.
 
Tämmöistä tänne. Pöllöstelyn lomassa olen surautellut talvipipoja, ja koitankin viikonloppuna saada kuvattua pari apinaa. ;)
 
Niin ja saatoittekin huomata että olen löytänyt photarista kohdan jolla saa tehtyä valokuvalle nuo mustat kehykset. Niitä alkaa varmasti näkymään jatkossa, sen verran olen ylpeä tästä teknisestä saavutuksestani.
 
Mukavaa viikonloppua!!

torstai 11. lokakuuta 2012

Roihulan ipanoiden talvea

Tässä tulis nyt lupaamani kuva talvitamineista. Monessa blogissa ja nettikeskustelussa olen törmännyt Molokidsin ulkovaatteisiin ja kovasti kehuja lukeneena päädyinkin Molon haalareihin.
 
Minusta on tärkeää että ulkovaatteet päivittäisessä käytössä ovat vedenpitäviä, kangas kulutusta kestävää ja noh, hyvännäköisiä! (kauppa- yms hienosteluvaatteissa riittää pelkkä vimppakriteeri) Mutta näihin ihastuin kyllä heti. Simppelit yksiväriset haalarit joissa hyvästi heijastimia (ehdottoman tärkeä plussa tämäkin) ja nuo tähtiheijastimet viimeistelevät kyllä haalarin. Ja tykkään kun näihin on niin helppo yhdistellä eri värejä ja saa erilaisilla kintailla/pipoilla uuden ilmeen. Olen viime aikoina mallaillut tilkkuja ja pähkinyt minkä väriset pipot tekisin, ja kun näihin passaa niin moni väri niin voi olla että "joutuu" tekemään parikin pipoa. :) (ja väripäätöksen lisäksi pitäisi päättää kuvakin..)
Pojalle 128cm haalari mustana ja herkut sateenkaari-kintaat..Näiden kanssa meniskin veloureista punainen, sininen, vihreä, oranssi,tumma violetti, keltainen..hups. Ja vaalea harmaakaan ei varmaan olisi paha?

 Tytölle 116cm haalari violettina ja ihanat raikkaan pinkit (oikea nimi värille lienee flamingo) kintaat. Kaveriksi menisi tietysti violetti, vaalea pinkki, baby pink:kin houkuttelisi, purppura, tumma violetti..

Veloureita löytyy pipoihin aikas monta.. 14kpl tässä kuvassa

ja 13 tässä kuvassa. Siis 27 kaikkiaan. Ja hyvin mahdollista (jopa todennäköistä;)) että lisää tulee.
Apina-pipo. Tämä on kyllä yksi suosikki lasten keskuudessa, joten apina on kuvana pipoihin vahvoilla. Samoin pingviini. Piirtelin tuossa yksi päivä A4 paprun täyteen muutaman sentin kokoisia kuvia jotka olisi ihana toteuttaa. :) Mutta saa nähdä mihin aika riittää. Jokatapauksessa on hyvin hankala päättää mitkä toteuttaa ja omillehan on helppo tehdä testikappaleita.

Tässä pari trikoopipoa jotka tein toissaviikolla(?) tuo sateenkaari-trikookin sopisi hienosti noihin molokidsin kinttaisiin.

Ensimmäisenä taitaa paininjalan alle lähteä pipoväreistä pojalle punainen/keltainen, kuvana apina ja tytölle vaalea pinkki jossa kuvana apina. Jos vähän samistelisi? :)

Laittelen sovituskuvia sitten näytille! ja kauppaankin pitäisi pian talvipipot saada.

Nyt kaupassa olevia välikauden velourpipoja saa muuten myös talviversioina, jolloin trikoovuori muuttuu fleecevuoreen ja valittavana myös suorareuna tai muotoiltu reuna jolloin pipo suojaa paremmin korvat&niskan. Viime talvesta pitäisi olla myös windstopperia jota saa vuoren väliin korvien kohdalle taltuttamaan tuulen tuiverrukset. Nämä tiedot päivitän kauppaankin kunhan ehdin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hiiriä, haalareita ja muita hempeyksiä

Löytyihän niitä kuvia vielä joita ei ole postattu, tässä tulee tyttöjuttuja.

Hiiripaita nyt on nähty jo aikaisemmin, mutta college haaremihousut. Ai vitsi että omaa silmääni miellyttää tuo violetin ja pinkin yhdistelmä. Sukatkin passaa just kokonaisuuteen ;) En tunnusta niitä valinneeni kuitenkaan kuvaa varten.

Innokas tuleva kummitäti tilasi syntymättömälle pienelle tyttöselle velourhaalarin hiiren kuvalla vaaleanpunaisella höystettynä. Henkseleissä pystyy napeilla vähän säätämään jotta käyttöikä haalarilla olisi mahdollisimman pitkä. Malli on sama kuin aikaisemmassa nallehaalarissa.
Ja näistä pienten tyttösten haalareista innostuneena oma tyttönen halusi kanssa haalarin. Pitihän se väsätä tällainen isompikin 110cm haalari testimielessä. Vähän on yläosassa vielä säädettävää ja omaan makuuni uppoaisi paremmin jos lahkeissa olisi enemmän pituutta, mutta aika söpö apina-haalari tuli. Kankaana tässä joskus kirppikseltä löytynyt joustofrotee. Apina on pompannut myös Roihulan talvipipoihin. Korvat on "irralliset" kuten lapsokainen koittaa kuvassa esitellä.

 

Pläjäys kuvia

Tässä nyt tulee muutama viime aikoina tehdyistä vaatteista tänne blogiinkin näytille. Laitan myöhemmin tällä viikolla lisää kuvia kunhan käyn läpi mitä olen jo julkaissut. :)

Tunika versio pöllöpaidasta. Tällä kertaa jätin nappisilmät väliin ja applikoin pöllön silmät ruskeasta trikoosta. Mustat silmät oli aika tuiman näköiset näinkin hempeissä kankaissa joten vähän pehmoisempi ilme tuli pöllölle.  

Parit kuvattomat velourit veljeksille joihin passaa hienosti alla olevat paidat.

Pingviinit! Nämä värit on kaupassakin tilattavissa, oranssi-valkoisessa ruskeat resorit ja lime-valkoisessa limet resorit. Tuli kyllä herkulliset värit molempiin. Varsinkin tuo oranssi-valkoinen, sitä olin suunnittellut yhdistäväni ruskeaan jo pitkään. Kuvaa miettiessä se on jäänyt odottamaan toteutusta. Nyt se on sitten nähty että sopii kuin nenä päähän ja vielä noiden ruskeiden veloureiden kanssa, voi olla aika herkullinen yhdistelmä.

Keijuneito tunika yhdessä punaisten velourleggareiden kanssa. Nam. Loistavasti passaa tunikaan myös keltainen ja oliivin vihreä velour.

Pöllö tunika velourista, mallina ihanainen singoalla. Pöllö toimii aina! Värit tässä on valkattu niin että sopisi monen värin kanssa. Pinkki, lila, ruskea, vaaleanpunainen, keltainen..ja itse tykkään yhdistää myös "yllättäviä" värejä, miltähän näyttäisi jos tunikan alla olisi vihreä paita?

Tänään kuvailen velourit pipoihin ja trikoot. Kaupan päivitystä taas tiedossa.
Napsasin aamulla myös meidän lasten tulevan talven toppahaalareista kuvat, ja koitan tänään kangaskuvausten lomassa miettiä kivoja väriyhdistelmiä niihin (pipot mielessä ;)). Palaillaan pipoasioihin pian!