keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Teknisiä ongelmia

Tekniset ongelmat on aina yhtä riemukkaita, mutta niitäkin valitettavasti toisinaan sattuu. Tänään on kaupassa havaittu ongelma joka aiheuttaa sen että kauppaan ei pääse kirjautumaan sisälle, eikä näin ollen tehtyä tilauksia. Ongelmaa selvitellään parasta aikaa.

Päätin kääntää asian iloksi ja julkaisin juuri facebookissakin tarjouksen, joka kuuluu näin:

-20% alennus kaikkiin tuotteisiin

Tilaus tulee tehdä sähköpostiin roihula@roihula.fi, jos sinulla on jo olemassa oleva alennuskoodi, sitä ei voi yhdistää tähän tarjoukseen. Toimituskulut lasketaan tilauksen päälle, tuotteista riippuen 1-3€. Tilaus maksetaan normaalisti ennakkoon, laskun lähetän sähköpostitse.

Tarjous on voimassa niin kauan kuin tekniset ongelmat kaupassa kestää. Eli tarkkaa aikaa ei voi sanoa, voi olla että tunnin päästä ongelma on jo hoidettu tai sitten menee useampi päivä. Ongelmaa kuitenkin selvitellään parasta aikaa webhotellin toimesta. Joten ripsraps sähköpostia näpyttämään.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Roihulan kesää vol 2.

Kesävaatteiden kuvia. Osa on vaan omille surautettu, osa on kaupassa. :)
Muutama rapupaita on kaupassa tilattavissa, raitakangas superpehmeää Noshin luomutrikoota.
 
Ravun väri on "kulta". Päädyin ruskeisiin kanttauksiin jotta paita sopisi mahdollisimman hyvin eri alaosien kanssa.
 

 
Hihaton omalle pojalle, kaavana Ottobren Viktor(?) Moni on kirjoitellut kaavan olevan pienikokoinen, meidän hoikkeliinille juuri passeli.
 
Keltaiset baggyt myös ottobren kaavalla mutta pidennettynä. Nämä oli tosiaan minun mieleen hiukkasen turhat naftit, joten tekaisin yksi aamu omat kaavat ja ensimmäiset kokeilupökät tein pojalle.

 
Omalle pojalle paita monstertownista.

 
Omalle tyttärelle jädepaita. Nam. Tämä oli tytön suosikki, hyvä että olen pesuun välillä saanut. :) Tätä kangasta riittäisi vielä yhteen jädepaitaan.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Roihulan kesää vol.1

Noniin, laitetaanpas tänne plokiinkin näitä kaupan kesävaatteiden kuvia.  Ensimmäisenä esittelyyn pääsee: k a l a s t a j a t

Olen ihan heikkona tähän kankaaseen. Edelleen. :)

Halusin kokeilla surauttaa pienille hellehaalaria ja tällainenhan siitä tuli.

Vetoketju edessä iiihan alas asti, jotta pukeminen luonnistuu mahdollisiman helpolla. Ensimmäinen tilattu haalari on jo uudessa kodissa ja ihanaa palautetta sain. On aina mukava kuulla että vaate on mieluinen.

Tytöille kaupassa on tilattavissa sama versio tytöt & nukenvaunu-trikoisena.

 
Ja tietysti kesäversio kalastajat-hupparista.
 
Tänään on facebookin kautta toistamiseen järjestetty Kankaiden yö, jossa eri kangaskauppiaat järjestää arvontoja ja alennuksia. Oih. Aina yhtä jännää. Viime kerralla jaksoin valvoa klo 01 asti, saapa nähdä mihin asti tänään jaksaa. ;)
 

torstai 23. toukokuuta 2013

Pörinä peput

Kesä tuo tullessaan pörisijät ja surisijat. Teemasta innostuneena surautin peppukuva-sortsit pienille vaippapepuille. :)

 
Nämä on joustofroteeta ja kuva tosiaan takapuolella. Tulee kauppaan tilattavaksi jahka ompelupuuhilta ehdin päivittää. (viimeistään alkuviikosta)

Huomasin näitä kuvia katsellessa että unohdin tehdä ampiaiselle suunnittelemani suun! Kääk. :) Se tulee jatkossa pöksyihin.

Jännä muuten miten nämä ompelupuuhat tuo mieleen kaikkia lauluja/tms loruja.

"Float like a butterfly, sting like a bee" 

"Örise ärise ampiainen, mutta älä vain pistä mua. Örise ärise ampiainen, jos se huvittaa sua"

Huomiseen kurkkijat! :)






tiistai 21. toukokuuta 2013

Tuli kesä

Hellettä on piisannut! Miten se pääsikin noin yllättämään. Uh.

Viikonlopun täällä on ollut mittarissa yli 25 ja khyl on soijaa pukannu. Kesä on kiva, mutta kyllä minut vetää veteläksi moiset asteet. Toista se on lapsilla. Iltaan asti ne kirmaa pihalla, vailla huolen häivää.

Tässä alla kieku ja kaiku esittelevät uudet laulukala-teepparinsa. :)

 
Tyttärelle surauttelin keltaisen trikoohameen jotta se käy paidan kaveriksi ja pojalle kokeilin Ottobren baggysortseja kaavaa muokaten. (ainakin pidensin) ja vyötäröresoria ommellessa pistin kiinni vielä tuommoisen taskupussin joka roikkuu menossa mukana. Poika tykkäs sortseista ihan hirmusti, mutta äiti tykkäisi että ne olisi reilusti väljemmät. Ehkäpä siis kaavoitan omat baggyt, saa sitten muillekin ommella niitä. :)
 
Näissä kuvissa nuo kalat näyttää jotenkin tummille, mutta se johtuu ihan tuosta vaaleankeltaisesta alaosasta ja resorikanteista jotka on samaa vaaleaa keltaista.
 
Tätä kalaa ei ole tilauksiin asti mutta laulukala-paita halukkaat voi ilmottautua sähköpostitse niin tilaan kangasta myös tilauksiin.
 
 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesäröyhelöt

 Hih. Lämmin kesäpäivä pisti tossuun töpinää. Tässä näette mun kesävarpaiden lisäksi myös mun uudet lempparilegginssit, röyhelöt! Kuvakulma ei nyt ihan tuo koko totuutta ilmi, mutta pituudeltaan ne on caprit ja lahkeensuissa tyttömäiset röyhelöt.

 
Viime kesänä oli näitä Roihulassa lasten koossa (ja hiukkasen värikkäämmissä väreissä), ehkä tänä vuonna voisi tulla naisillekin!? Mulle näitä tulee ainaski eri väreissä. Oon ihan myyty. Tunikoiden kanssa kiva pitää, ja ei ole ihan perusleggarit. Näissä on sitä jotakin.

Herätti muuten hiukkasen hilpeyttä mun takapihalla pidetty kuvaussessio. Otin kuvat itse.. ja päivän ompelukoneen ääressä istumisen jälkeen ei suinkaan ole ihan yksinkertaista taipua niin että kamerassa näkyy sekä puolessa välissä pohjetta olevat röyhelöt, että jotakin asiaan liittyvää ruumiinosaa niin ettei röyhelöt näytä vain ohilentävän linnun pyrstösulilta. :D No viihdykettä naapurustolle ja ohikulkijoillekin. Mies sai myös naurunsa.


Kesävaatetus

Ulkona näyttää mittari +20 astetta ja kello on n.9.30. Siis mitäh!? Onko ulkona noin lämmin. Missä Roihulan kesävaatteet??

No tulossa ne on, muutama mallikappale jo läpsöttää pöydällä ja odottaa kuvaamista.

Pää kihisee ideoita taas, mutta aika ja pienet resurssit lyö kapuloita rattaisiin. Kaikkeen ei yksi ihminen pysty.

 Siksipä ajattelin kysäistä että mikä vaate olisi kiva lapselle? Olisko aikuisten vaatteille kysyntää? Jäikö viime Roihulan kesästä joku mieleen joka olisi kiva saada täksi kesäksi?

 Kaikki ideat ja mielipiteet on tervetulleita. Toteutan ideoita sitten mahdollisuuksien mukaan, ja jos on ihan selvä visio jostakin vaatteesta niin toki tilaustyönä valmistuu nekin! :)

Tähän loppuun vähän visiointiapuna muutama kuva viime vuotiselta Naantalin reissulta.




tiistai 14. toukokuuta 2013

Tyttöjumppis

Kirjoittelin toissaviikolla kun sain ihanan tilauksen. Tytöt&nukenvaunut trikoosta jumpsuitin. Tein sydänversion kokeillakseni mallia.

Viime viikolla sitten tämä ihanuus päätyi uuteen kotiinsa. Ja on kuulemma niiiiin tykätty. <3

 
Lilan väriset höysteet, pitsivetoketju ja resorit ja hiippahuppu.
 
Näitä saa tilaamalla sähköpostitse. Pitsivetoketjuja ei ole vakiona varastossa, mutta tilaan niitä tarvittaessa mikäli toimittajalla on hyllyssä.
 
 

Kesäpipoi

 
Trikoopipoja on tullut myös ommeltua. Kaikissa on korvien kohdalla kaksinkertainen trikoo, muuten on mukavan ohuita pipoja jotka menee tarvittaessa kesämenossakin mukana.
 



 
Näitä kimalletähti-versioita on tullut tehtyä muitakin värejä vaan niistä ei nyt löytynyt kuvaa äkkihätään.
 
Kaikkia kuvissa näkyviä piposia saa sähköpostitse tilaamalla, hinta 14€ , paitsi kimalletähti joka on 15€. Hintoihin sisältyy kakkosluokan postitus kotimaassa.

Onnistuu aikuisellekin!

Viime viikolla meillä oli tosiaan jompikumpi lapsista vuoroin kipeänä, eikä päivityksiin ole löytynyt rakoa. Nyt sitten pläjäyttelen ryhmiteltynä muutamia kuvattuja, joita ei ole vielä ennestään blogissa esitelty.

 
Mittojen mukaan tehdyt kesävaatteet. Trikooleggarit on caprimittaiset ja hame joustofroteeta.

Skootterihuppari aikuisten koossa, tämä on samaa mallia kuin oma taannoinen Perhoshupparini.
 
Olen pestannut naapurista mannekiinin aikuisten vaatteille, täytyisi kesävaateompeluiden lomassa surauttaa vielä yksi huppari jotta näette miltä vaate näyttää päälläkin. :)
 
 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Pieni prinsessa



Sain kunnian alkaa pienen pienen prinsessan kummiksi.

Viime viikonloppuna prinsessa sai sitten nimen, ja kummitäti sai kunnian ommella juhlaan mekon. Valkoisen mekon.

Mekko puettaisiin prinsessalle heti virallisten osuuksien jälkeen. Sen tulisi olla valkoinen, muusta viis. Haaveilipa tuore äiti, että säästäisi mekkosen sitten prinsessan annettavaksi omalle tyttärelleen.

Innoissaan kummitäti otti pestin vastaan, tapansa mukaan innostui niin, että puhui oma-aloitteisesti tossuista, ja hiuspannoistakin. Aikoi maustaa valkoisen mekon ripauksella vaaleanpunaista ja runsailla röyhelöillä. 

Innosta huolimatta kummitäti otti asiansa tosissaan. Kunnia-asia ei ole leikin-asia. Kävi mittanauhankin kanssa kylässä. Mittasi pään, mittasi rinnan, mittasi kädentien korkeuden, helman ja viimeisenä pienten, mutta pitkien varpaiden kruunaaman jalkapohjan. 

Juhlia edeltävänä päivänä mekko asusteineen oli valmis. Tyytyväisenä kummitäti katseli prinsessa-unelmaa. Kuitenkin pieni huoli jossain hiustensa kätkössä, entä jos mekko ei miellytä? Entä jos on tapahtunut mittavirhe? Tai kummitäti on ammattitaitoa vailla? 

Nopeasti kummitäti napsaisi kuvan muistoksi itselleen, pakkasi asun ihan liian isoon pukupussiin iiiihan liian ison hengarin kanssa, ja kiikutti mekon prinsessan kotiin. 

Parin tunnin päästä sai kummitäti tuoreelta äidiltä viestin jossa mekko sai kehuja sydämien kera <3 <3 <3. Tähän loppui kummitädin epäröinti, ja seuraavana päivänä hän näki itse että mekko oli täydellinen.  

Niin sai prinsessa mekon ja kummitäti prinsessan. 

Mekon kangas on Pagunetten puuvillaa, hankittu Haukiputaan kankaasta, kaava muokattu rankalla kädellä Ottobren pallohelma mekosta, tossuihin kaava ompeluryhmän kautta saadusta linkistä jota muokkasin myös reilusti

P.s. Äitienarvonta on suoritettu ja voittajalle laitettu sähköpostia. :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Arvonta kaikille ihanille äideille

Sateinen perjantai sai aikaan päähänpiston kaivatusta piristyksestä, arvotaanpa siis ihan meidän äitien kesken jotakin kivaa ja käytännöllistä- Mammapussukka. :)


 
Osallistu sunnuntai 12.5.2013 klo 24 mennessä lähettämällä sähköpostiin roihula@roihula.fi viesti: otsikko ÄITIENARVONTA, viestiin voit kirjoittaa toivevärin pussukalle, tai mitä vain terveisiä. :)
 
Jos et itse ole äiti, mutta haluaisit ilahduttaa jotakin joka on (esim. vaimoa/omaa äitiä/jotakin muuta ihanaa äitiä) voit osallistua ja kirjoittaa viestiin ketä haluaisit ilahduttaa.
 
Arpaonnea ja ihanaa viikonloppua!
 
Toivottavasti viikonloppuna on joku rakonen että ehdin päivittää ompeluksista kuvia, meillä on ollut pikku-potilaita koko viikon.