maanantai 13. toukokuuta 2013

Pieni prinsessa



Sain kunnian alkaa pienen pienen prinsessan kummiksi.

Viime viikonloppuna prinsessa sai sitten nimen, ja kummitäti sai kunnian ommella juhlaan mekon. Valkoisen mekon.

Mekko puettaisiin prinsessalle heti virallisten osuuksien jälkeen. Sen tulisi olla valkoinen, muusta viis. Haaveilipa tuore äiti, että säästäisi mekkosen sitten prinsessan annettavaksi omalle tyttärelleen.

Innoissaan kummitäti otti pestin vastaan, tapansa mukaan innostui niin, että puhui oma-aloitteisesti tossuista, ja hiuspannoistakin. Aikoi maustaa valkoisen mekon ripauksella vaaleanpunaista ja runsailla röyhelöillä. 

Innosta huolimatta kummitäti otti asiansa tosissaan. Kunnia-asia ei ole leikin-asia. Kävi mittanauhankin kanssa kylässä. Mittasi pään, mittasi rinnan, mittasi kädentien korkeuden, helman ja viimeisenä pienten, mutta pitkien varpaiden kruunaaman jalkapohjan. 

Juhlia edeltävänä päivänä mekko asusteineen oli valmis. Tyytyväisenä kummitäti katseli prinsessa-unelmaa. Kuitenkin pieni huoli jossain hiustensa kätkössä, entä jos mekko ei miellytä? Entä jos on tapahtunut mittavirhe? Tai kummitäti on ammattitaitoa vailla? 

Nopeasti kummitäti napsaisi kuvan muistoksi itselleen, pakkasi asun ihan liian isoon pukupussiin iiiihan liian ison hengarin kanssa, ja kiikutti mekon prinsessan kotiin. 

Parin tunnin päästä sai kummitäti tuoreelta äidiltä viestin jossa mekko sai kehuja sydämien kera <3 <3 <3. Tähän loppui kummitädin epäröinti, ja seuraavana päivänä hän näki itse että mekko oli täydellinen.  

Niin sai prinsessa mekon ja kummitäti prinsessan. 

Mekon kangas on Pagunetten puuvillaa, hankittu Haukiputaan kankaasta, kaava muokattu rankalla kädellä Ottobren pallohelma mekosta, tossuihin kaava ompeluryhmän kautta saadusta linkistä jota muokkasin myös reilusti

P.s. Äitienarvonta on suoritettu ja voittajalle laitettu sähköpostia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti