perjantai 7. syyskuuta 2012

Puolivuotias kauppa juhlistaa!

Niin se aika vaan kuluu kuin siivillä. Puoli vuotta on kauppa ollut pystyssä ja tuntuu kuin se avasi ovensa vasta viime viikolla. Paljon on ehditty tehdä vaatteita eri väreissä ja malleissa. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa hahmottua Roihulan oma linja. Paljon on vielä täsmennettävää valikoiman suhteen ja koitettava vetää viiva johonkin, kaikkeen kun ei yksityisyrittäjä pysty. Sehän se hankalinta onkin, pää kihisee ideoita ja olisi niiiiiin ihana toteuttaa joka ikinen. :) Katsotaan mihin polku vie ja mikä onkaan se lopullinen punainen lanka. Kenties se on alati juokseva päätön kana. :D

Puolenvuoden jälkeen onkin hyvä vähän tarkastella suuntaa ja miettiä ollaanko lähelläkään alkuperäistä suunnitelmaa. Mutta nyt jää suunnitelmat, pohdinnat ja polkujen kulkemiset odottamaan ensi viikkoa ja nyt juhlitaan!! Kaupassa onkin viikonlopun ajan ihan päättömät hinnat, kaikki ihanuudet vähintään 20%alennuksella. Käykääpäs kurkkimassa ja hakemassa vähän vauhtia syksyyn.



Pikku maininta vielä että jos kaupasta ei löydy suoraan mieluista, kannattaa kysyä sähköpostitse josko voisi muokata värejä. Väriyhdistelmia on niin valtavasti eri vaihtoehtoja ettei kaikkien esille laitto ole millään mahdollista. Esim. pipoihin on mahdollista vaihtaa ulkovaatteiden mukaiset sävyt. roihula@roihula.fi päivystää näissä asioissa myös viikonloppuna. :)
                                          
                                               Vähän poimintoja alehinnoista:

Uusin lisäys kauppaan Hiiri-paita norm.32€, nyt 24€ valittavana
myös "poikavärejä"

Pöllöt norm. 32€, nyt 24€ Poikapöllö myös samalla alella
Sydänpolvi-colleget 21€, samoin tähtipolvi-colleget 21€, ja näihin pöksyihin valittavissa käännettävät resorit, joilla saa rutkasti lisää käyttöikää.
 

Velourleggarit vain 12€!!! Näihinkin on valittavissa monta väriä. Helppo yhdistää erilaisiin yläosiin. Niinkuin esim. nuo kuvan lilat housut tyttöpöllö-paitaan, pöllön jalat on juuri samaisesta velourista.

suosittu lisko nyt pitkähihaisena 26,50€. Normaalisti 37€ Tämä pallokuosi on loppu, mutta tilalle on laitettu 3 muuta ihanaa kangasta valittavaksi.

Perhonen pitkähihaisena nyt 20,20€!! Normaalisti 28€ pitkähihaisena. Ja tässähän oli ne aidot swarovskin kristallistrassit tuntosarvissa.

Niin ja vielä pakko mainita tähti-velourit!! Ne on normaalisti 26€, ja nyt alennettuna vain 19,50€ , niihin saa myös muitakin värejä, en ole vaan ehtinyt päivittää kauppaan. Velourlegginssien kohdalta näkee ne saatavat kankaat ja tähdelle onki sitten reilusti enemmän vaihtoehtoja. Esim. samat tähtitrikoot käy housuihin kuin tähtipipoon, tai sitten yksivärisenä melkein missä vain värissä. Kysy sähköpostitse!

Nyt lopetan. Menkää käymään kaupassa ja tilatkaa kaapin täytettä, tällaisia tarjouksia ei varmasti ole tulossa ihan heti uudestaan. Ja ottakaa yhteyttä sähköpostilla jos on kysyttävää tai haluatte toisia värejä, tai hitsi vie vaikka toisia malleja! Pistetään ranttaliksi kunnolla.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti