Meillä on mietitty lasten kesävaatetuksia, kun molemmat ipanat ovat talven aikana ottaneet taas kasvuspurttia ja suurinosa viime vuonna päälle mahtuneista on nyt jo pieniä ja joutaa näin ollen kiertoon. Uusia vaatteita pitäisi saada kaappiin vajetta täydentämään ja päädyinkin kokeilemaan uutta housumallia, vajaamittaista velourhousua. Lienee oikealta nimeltään caprit?
Velour on materiaalina meidän housuissa ykkönen. Se on pehmeää, joustavaa ja näin ollen mukava päällä. Ja ennenkaikkea kestävä! Ompelin meidän lasten ensimmäiset velourhousut pian 2 vuotta sitten, ja ne on vieläkin käyttökelposia. Niissä ei näy tahrat niinkuin esim. collegessa, eikä kangas ole kulunut puhki edes nyt 6-vuotiaan pojan yllä. Housuja on pidetty päiväkotikäytössä paljon! Jopa useamman kerran viikossa. Niitä ei ole "säästelty", eikä varottu. Niinpä valitsin velourin myös kesähousuihin.
Tässä kuva kesäisistä velourcapreista rapukuvalla, kaverinaan ihanan pehmeä t-paita, kankaana biologinen merenelävät trikoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti