perjantai 4. tammikuuta 2013

Tähdet tähdet!

Joulukuussa tilasin Roihulaan raikasta tähtivelouria, josta sitten yksi asiakas ehti jo tilaamaan ennen kuin kangas oli edes saapunut. :)

Tällaisia ihanuuksia kankaasta surauttelin joulun jälkeisinä välipäivinä:

Turkoosit velourhousut tähti-kaaritaskuilla.

Mielikuvissa ajattelin että näihin housuin passaisi paremmin turkoosit resorit, mutta livenä sitten se olikin aika kökkö yhdistelmä kun resori ei ollut samaa turkoosia. Valkoisella tuli kivan raikas kokonaisuus!


Tähti-velourmekko. Tässä mekossa on sama raglan-malli kuin alla olevassa paidassa.


Ja tähti-velourpaita.

Tähtivelourista laitan ensi viikolla kauppaan tilattavaksi tuotteita, siihen asti niitä saa sähköpostilla.

Olen opetellut eilen ja tänään uusia temppuja photoshopilla, ja nyt vihdoin onnistuin aika kivuttomasti poistamaan taustan ja laittamaan vähän varjoakin. Blogipohjankin vaihdoin vähän tällaiseen raikkaampaan suuntaan, joulunjäljiltä ei oikein aikaisempi lämmin punainen napannut.


Meille koittaa kotiutua joka paikassa jyllännyt mahatauti..yih. Nyt olisi kyllä viimeiset päivät aikaa taudeille iskeä ennen kuin tosi-arki alkaa, ja sitten ei kyllä sairasteluille ole sijaa. :/

Vielä on tulossa ainakin yksi postaus joulun ajan töistä!

                                             




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti