perjantai 13. syyskuuta 2013

Herkkis pelastaa BadHairDayn

Miten voi olla mahdollista että ihmisellä joka ompelee näinkin paljon pipoja ei ole niitä riittävästi omaan päähänsä? Aina tuntuu että ne on hukassa/likaisena/ei sovi vaatteisiin..
 
Tähän pulmaan surautin pikaisesti eilen herkkis-pitsiruusupipon.
 
Niinkuin aina omissa ompeluissa, lähtökohtana on saumurissa olevat langat ja niiden väri. Luonnovalkoista siis, kelpaa! Äkkiä etsimään se jossakin piilotteleva luonnonvalkoinen trikoopala ja pikana pipo tulille.
 
Kuva piti napata pikaseen parvekkeella, onneksi on olemassa koneella erilaisia kehyksiä piilottamaan kökköjä taustoja..hmph. 
 
Mutta onpahan nyt komia pipo! Kelpasi piilottaa tämä kesän kulottama röllipeikko-lookkikin pipon alle kun Karrin kanssa kävimme eilen hakemassa Haukiputaan uudesta eläinlääkäristä nelosrokotteen.
 
Ehkä tämä pipo haluaisi kaverikseen jonkun herkkishuivin..
 
 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Piirrettyä

Halusin tehdä jotakin erilaista. Yksinkertaista ja simppeliä. Jotain joka olisi helppo yhdistää erilaisiin vaatteisiin.
 
Legginssit on joustocollegea, 2 tähteä applikoitu velourista, toisessa lisänä muutama kristallistrassi, yksi tähti leikattu silityskalvosta.
 
Paita (joka oikeastaan taitaa olla tunikamittainen) on collegea johon piirsin ompelun jälkeen kauriin. Kuvan bongasin netistä, piirsin mallista ääriviivat ja värittelin erilaisilla tusseilla loput.
 

 
Paita on oikeastaan hiukan liian pitkäkin pidettäväksi noiden legginssien kanssa kun tähdet jää piiloon jos helma on siinä mihin sen pituuden ajattelin.
 
Olin ikionnellinen kun tyttö tykkäsi vaatteista. Mietinkin että aika yllättävää että parhaassa prinsessaiässä oleva neito ihastuu näinkin simppeleihin vaatteisiin, mutta ehkä meillä on niin samanlainen maku. ;)


 
Lähikuvaa

 
Aamupomput.
 
Jos nämä nyt kestää yhtään pesussa niin piirtelen kyllä lisää. Vuosikausia "unohduksissa" ollut into piirtämiseen on nostanut päätään tänä vuonna ja joka kerta se sykähdyttää enemmän.
 
Tässäpä olisi oiva keino tehdä jotain oikeasti uniikkia ja yksilöllistä!
 
Salaa haaveilen samalla kuinka kivaa olisi kokeilla kuosisuunnittelua, vaan ei oikein tekniset taidot riitä vielä tuomaan kuvia koneelle ja tekemään sähköisiä kuvia. Ehkä joku päivä opettelen.
 
 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ruusuja naisille

Muutamia ruusuke juttujakin olen saanut surruutella viime aikoina.

 
Mammapussukka.
 
Tähän kokeilin nyt ihan oikeaa laukkukangasta, joka olikin mukavan jämäkkää mutta helppo ommella. Ruusuke on raita-puuvillaa ja puinen nappi on erikoiskätköstä.
 
Kätkö on pieni peltinen toffeerasia, joka on kätkenyt sisällään nappeja ja muita pieniä ompelujuttuja jo vuosikymmeniä. Rasia kuului mieheni mummulle, ja nyt se on minulla. <3
Rasian aarteita on kuulemma lapsenlapset tutkineet jo vuosikausia sitten ja samalla lailla rasia kiinnostaa lapsia myös tänä päivänä.
 
Tilaustöihin en tämän rasian nappeja käytäkään, vaan tämä mammapussukka pääsi ilahduttamaan mieheni äitiä hänen syntymäpäivänään.  
 
 
Koululais-neidolle kännypussi itse valitsemistaan kankaista. Blingit ei oikein erotu kuvassa mutta ruusun alapuolella kimallekiehkurat ja kristallistrassit.

 
Tämä pussukka meni naiselle jonka yltä löytyy usein farkkua. Siksipä farkkupussi. Blingillä.
 
On kyllä jännä miten sitä aina ihastuu ompeluksiin mitä tekee muille. Näitäkin kaikkia haluaisin itsellekin omat kappaleet.
 
Seuraava pussukka tosin mitä itselleni ompelen on herkkupussi koirankoulutukseen. Nyt herkut on heilunut taskunpohjalla ja viikonloppuna jouduin hätäpäissäni tyhjentämään leopardimammapussukkani haiseville koiran herkuille. Kääk. Joku sellainen vyöhönkiinnitettävä helposti puhdistettava pussi mulle siis pliis.
 
Maanantaita kurkkijat!
 
 

Traktorin törinää

 
Viime viikolla sain kunnian tehdä traktoreita pienelle miehelle.
 
Housut velouria, paita ja pipo trikoota.
 
Traktori-kaivuri malliltaan hyvin simppeli.
 
Kuvat napsaistu kiireellä ilta-aurinkoisella parvekkeella, taustalla ihku neontrikoo joka odottaa hyllyssä että joku keksisi siitä jotain kivaa. Hmph.
 
 Kankaiden valinta lähti näistä kuvista.. aika sumppu
Trikoot

Velourit ja joustofroteet

Ja tässä lopulliset valinnat, helppoa eikö!? ;D
 
Noh, niinkuin jokainen nainen varmasti tietää ei ole aina helppoja nuo valinnat. Minun ei onneksi tarvitse valita värejä, ainoastaan kuvata ja ommella. ;)
 
Ihania tilaustöitä tiedossa myös tälle viikolle! Jos koittaa päivä jolloin olisi aikaa, haluaisin surruutella jotain valmista kauppaan. (joka muuten on aika tosi tyhjä juuri nyt)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Yksi kettu kiitos!


Sainpas taas ihanan tilaustyön. Suloinen kettu pääsi pienen kesätauon jälkeen paininjalan alle,

                    pienen pieneen velourhaalariin.


                     Haalarin väri- turkoosi

                     Ketun oranssin sävyn sain valita itse-
                     valitsin murretun sävyn kirkkaan sijaan

                     Koko- 62cm pitkillä lahkeresoreilla

                     Resoreiden väri.. hmm ???? AAKS
                     -Sovittiin että katsotaan sopiva väri sitten kun
                     kuva on ommeltu niin on helpompi visioida.

                    Tässä sitä pohditaan ja nämä kuvat laitoin asiakkaalle näytille.








 
Valikoin resoreista vain värit jotka sopii haalariin jokatapauksessa.
 
 
Lopputulos. Resoreiksi valikoitui ruskea-valkoinen jotta värit olisi helppo yhdistää muihin vaatteisiin. Napeissa toistuu samat värit. Yläosan vuori on turkoosia tähtitrikoota.
 
Pakko todeta, tykkään! Mitäs sanoo kurkkijat?
 
 
 
 


perjantai 30. elokuuta 2013

Kiitos kasvattajalle

Muistatte varmaan sen pörröisen tyypin joka meille muutti pari viikkoa sitten? Karri-koiranpennun?

Surauttelin hakupäivän aamuna tuomisia ihanan avuliaalle kasvattajalle April Fool´sin Merville.

Puuvilla kassi, jossa etumuksessa lyhennetty Kennelin nimi ja portugalinvesikoiran siluetti. Takana tietty tassun kuva taskussa. :) Nämä toteutin silityskalvoilla. Kassiin sujahti vielä luumun värinen pitsiruusukepipo ja ohut puuvillahuivi joka on kierrätyskangasta.
 
Idea lähti violetin värimaailmasta joka on Mervin "pakkomielle" (hänen sanat, ei minun).
 
Aluksi ompelin kassin, ja koska aikaa lähtöön oli ja aina mieluiten teen jotakin sen sijaan että pyöritän peukaloita, tein vielä huivin ja pipon.
 
Taustalla kuvaa somistaa takapihan kivikon lamoherukka! Eikö ole kaunis syysväri?
 
(ja jos luitte edellisen postauksen, huomasitteko, vain yksi kuva!? ;) )
 
 
 

Peruspertsaa


 
 
Omien lasten kaappejakin olen onnistunut jossain välissä hiukan täyttämään, kuvaamatta suurin osa ja julkaisematta vielä suurempi. Mutta tässä muutama.
 
 
 
Joustofrotee-setti tyttärelle. Apilat hamstereista ostettu joskus ajat sitten, ja valkoinen joustis Pehemiän varastoaarteita. Tytär näki nämä keskeneräisenä ja totesi "en tykkää, en pijä"
 
..jollakin sisulla sain kuitenkin ommeltua setin loppuun ja nyt ne onkin sitten "kivat ja pijän mää sittenki, se vaan näytti niin rumalta sillon ku et ollu vielä ommellu sitä".
 


 
 
Poika aloitti koulun kolmisen viikkoa sitten ja tämä huppari oli pikanopea ompelus super-akuuttiin hupparivajeeseen.

 
 
Tämä paita on leikattu jo ennen joulua!! Koneessa oli oikean väriset langat niin surautin iltaompeluksena sen loppuun ja silitin sydämen rintaan. Kiva peruspertsa joka passaa monen alaosan kanssa! (aika usein muuten omien lasten vaatteet syntyy siitä lähtökohdasta että koneessa on oikean väriset langat, tai sitten kangas valikoituu sen mukaan minkä väriset langat..suutarin kengät ja silleen)
 
 
 
 
Ja vilautanpa nyt kun itsellekin olen ommellut. :) Joustocollegehousut, pussilahkeilla.
 
 Jalassa parasta aikaakin ja on kyllä kivat! Materiaalina joustocollege on ihana! Se joustaa hiukan on trikoota paksumpaa mutta kevyempää kuin velour tms. Kestää pitoa ja pesua. Mulle lisää näitä kiitos! (ja näitä muuten on jo kyselty että jos joku mielii itselleen tällaisia voi laittaa sähköpostia roihula@roihula.fi)
 
 
 
Johan oli taas pläjäys. Ihailen ompelublogeja joissa esitellään aina yksi vaate kerrallaan ja siitä yhdestä vaatteesta on monta kuvaa. Sovituskuvia, yksittäisiä kuvia vaatteesta, yksityiskohdista yms. Minäki haluan! Tuntuu että kaikki minun kuvat napsastaan aina kauheassa kiireessä, ja niistä "onnistuu" aina vaan se yks/vaate. :D
 
Noh, ehkä joskus vielä.
 
Muksaa perjantaita kurkkijat!